Nouseva

Slangipakina 27.10.2007 Pohjois-Haagan vanhimman asuintalon Santavuorentie 3-5 asukasillassa hotelli Haagassa.

Santavuorentie 3-5 asukasilta Hotelli Haagassa 27.10.2007.  

Ehtoota arvoisat läsnäolijat!

 

Olen Arno ”Arska” Soisalo, entinen Pohjois-Haagalainen ja olen täällä Stadin Slangi ry:n edustajana muistelemassa menneitä. Yhdistykseemme oli tullut Paavo Paunamolta tiedustelu: löytyisikö meiltä ketään henkilöä, joka on budjannu Pohjois-Haagassa ja olis valmis bamlaamaan snadisti siitä. Pitkän tsökaamisen jälkeen en hitannu ketään muuta kuin itseni. Stadin Slangista muutama sana ekaks: olen hallituksen jäsen ja samalla yhdistyksen sihteeri. Puheenjohtajamme on juuri 70-kymppiä täyttänyt ja 50-vuotistaiteilijajuhlansa viettänyt Lasse Liemola. Toimintamme kohokohta on vuosittain Helsinki-päivänä 12.6., kun julkistamme vuoden Stadin friidun ja kundin. Yhdistyksemme on Suomen bulein kotiseutuyhdistys, jäseniä on n. 2.500 ja perustettu 14.9.1995.

Budjasin Pohjois-Haagassa syksystä 1956 alkutalveen 1964. Mennään kuitenkin sitä ennen snadisti esihistoriaan. Olen syntyjäni Krunigan kundeja ja födjannu gamlalla Kättärillä Tehtaankartsalla, alueella joka kuuluu nykyään Venäjän lähetystölle. Eka hima oli Vironkartsa kolmen pitskubyggassa.

Sieltä me flytattiin Talvikrigun jälkeen Alppilaan Viipiksen ja Kotkiksen hörniin (eli Viipurin- ja Kotkankatujen kulmaan) buliin nelikerroksiseen stenubyggaan. Siinä byggassa kaikki kämpät oli  25 m²:n yksiöitä keittokomerolla.

Se oli kliffa mesta budjaa; oli buli Alppiksen parkki, jossa brassattiin mm. skooparia ja inkkaria, bygattiin koijia sekä flengejä treduihin. Sieltä hittas kaikki vekstitkin mitä piti silloiseen oppari aikaan kerää. Aloitin skolenikin siellä Djuran folkkiksessa. Heti krigun jälkeen keväällä 1946 sinne bygattiin Alppilava ja 1950 alotti Lintsi toimintansa.

Mun ekoja käyntejä Haagaan eli silloiseen kauppalaan oli heti jatkokrigun jälkeen, kun meillä oli snadi aarin kokonen plantaasi siirtolapuutarhassa nykyisen Nuijamiestentien itäpuolella heti stokeradan jälkeen. Siinä kasvatettiin botlareita ja muita vihanneksia. Sinne kuljettiin H-sporalla, jonka päättäri oli ennen stokerataa olevan bulin punasen kakskerroksisen vedubyggan kohdalla. Me taidettiin pitää sitä pari kesää, sitte alko elintarviketilanne snadisti helpottaa.

Pohjois-Haagassa kävin ekoja kertoja skimbaamassa jo 60-ajastaikaa sitte, siellähän oli nykyisen Marjatta-koulun mestalla Haagan ulkoilumaja, jossa sai dokaa mm. lämmintä mehua.

Meikäläisen faija ja mutsi oli anoneet Arava-osakekämppää Stadista. Vuoden 1955 aikana tuli ilmoitus, että oli saatu Pohjois-Haagasta Adolf Lindforsin tie 3:sta asunto viidennestä kerroksesta, jossa oli kolme huonetta, tsöke, kylppäri, partsi ja lämmin voda sekä lattialämmitys.

Heti kun tuli tieto, että oli saatu oma asunto, lähti mutsi ja faija melkein joka sunnuntai-iltapäivä skruudaamisen jälkeen redulle Pohjois-Haagaan tsiikaamaan miten byggaaminen edistyy. Sitte kun alko kerroksia nousta, heistä oli kliffa käydä tsiikaamassa miltä oma tuleva hima näyttää. Itse olin ruodiksessa, eikä mua hirveesti hotsittanu rampata siellä – ehkä pari kolme kertaa sundiksella. 

Se oli buli kymmen kerroksinen kaksirabainen bygga, jossa oli 90 asuntoa. Flyttaus oli ajoitettu parin viikon ajaksi. Meidän muuttopäivä oli keskiviikkona 19. syyskuuta 1956. Se alko mahdollisimman huonosti, broidi oli skujannu kesällä fillarilla taksin eteen Hesarilla, sillä oli klabbi poikki reidestä ja goisas Marian sjukkiksessa jalka vedossa. Mä olin just päässy ruodiksesta ja kerkisin olla pari päivää duunissa, ku sairastuin flyttausta edeltävänä päivänä sisäkorvan tulehdukseen; siinä ei meinannu pysyä tolpillaan.

Niin ku jissaatteki musta ja broidista ei ollu jelppaamaan tätä keikkaa. Mutsi ja faija oli aika kovilla, kuormafiuden kuski jeesas jonkin verran. Hissit oli otettu veks käytöstä muuton ajaksi. Onneks yksiöstä ei ollu vilt kamaa vietävänä uuteen luukkuun. Faija ja mutsi oli jo käyny slumppaamassa etukäteen uusia mööbeleitä uuteen himaan ja ne taas hoiti huonekalulafkan roudarit.

Vihdoin saatiin kamat sisään ja mutsi alko heti duunaa saggaa ja koklaa jääskobea. Se pantiin päälle – eikä mitään tapahtunu. Meillä ei ollu mitään aikaisempaa kokemusta jääskobeista – eikä varmaan monella muullakaan sillo. Mutsilla oli aika lyhyt pinna ja se sai melkein raivarin ku skobessa ei tapahtunu mitään. Virta otettiin sitten veks ja mentiin goisaamaan.

Aamulla mutsi ja faija lähti duuniin ja mä jäin himaan sairastamaan. Kaivoin jääskoben paprut esiin ja päätin koklaa uudestaan sen starttaamista. Papruista mä bluggasin, ett se on ns. ammoniakilla toimiva haihduttava malli. Siinä ei ollu kompressoria, joka pitää mekkalaa jäähdyttäessään. Mä panin sen käyntiin ja siitä kuulu snadi napsahdus, eikä mitään sen jälkeen. Mä venttasin sitkeesti ja parin timman jälkeen hiffasin, ett se on tullu kalsemmaks. Kun mutsi ja faija tuli himaan, mä saatoin leveenä näyttää skobea, ett se on ihan kondikses. Mutsikin oli tyytyväinen ja rauha oli palannu himaan.

Nyyaa ja kliffaa siinä byggassa oli radioiden keskusantenni. Ei tarvinnu faijan enää kletraa katsille vetämään antennipiuhoja sieltä fönsterin kautta sisään. Vanhimmat täällä olevat minnaavat miten antennipiuhat kantastadissa hengas katseilta jokaisen himan fönarin kautta ”kidekoneeseen”.

Oli sekin vaihteeks uutta ja kliffaa, kun byggassa oli bastu asukkaiden käytettävissä, eikä tarvinnu jonottaa skopea yleisessä bastussa.

(Kuriositeettina voi mainita, kun faija hoiti vesakontorjuntaa. Hän oli kova saunamies ja kävi keräämässä talven vihta-ainekset koivun vesoista voimalinjan alueelta, joka kulkee Etelä- ja Pohjois-Haagan välillä. Sitte faija duunas vihdat partsilla olevaan buliin pahvilodjuun. Kerros vihtoja, päälle karkeeta suolaa ja kerros vihtoja, taas päälle suolaa jne. Vihdat säily hyvin seuraan kevääseen saakka. )

Muuton jälkeen piti saada seiniin tauluja ja kamoja varten reikiä. Se oli kovaa duunia, faija kilkutteli monta viikkoa vasaralla ja proppuraudalla reikiä. Se bygga oli liukuvalettua teräsbetonia, eikä sillo vielä ollu kunnon poria yksityiskäyttöön, jotka olis purru niihin seiniin. Sillo sai lysnaa viikkokaupalla kilkutusta muistakin kämpistä.  

1950-luvun alussa oli Stadi palkannu tekniikan tohtori Reino Gastrenin liikennesuunnittelijaks. Se oli outo tyyppi, joka veti hihasta mitä ihmeellisimpia runkolinjaideoita eli sporalla skujataan Ruskikselle ja vekslataan busaan, jotka skujas sitte Pohjois-Haagaan, Kaarelaan, Kannelmäkeen jne. Ideat eivät helpottaneet tippaakaan asukkaiden reissaamista stadiin ja takas, päin vastoin. Tää hömpötys alko 1955. Onneks Pohjois-Haagassa budjas sillo jo niin fiksua folkkaa, ettei ne nielly tän Gastrenin ideoita pureskelematta, vaan ryhtyivät skragaamaan sitä vastaan. Kovan väännön jälkeen Stadi anto periks ja Suomen Turistiauto Oy sai linjan Hankkijalta Pohjois-Haagaan ja takas hoidettavakseen.

Kun me flytattiin sinne oli jo Turistiauton linja toiminnassa. Onneks! Sillo busan päättäri oli Näyttelijäntiellä Haagan III:n lämpökeskuksen vieressä, meidän tsöken sekä mun ja broidin kämpän fönarin alla. Nyt sitä lämpökeskusta ei oo, tilalla on buli asuinbygga. Se busa skujas sillo Näyttelijäntietä, Ilkantietä, Huovitietä ja Nuijamiestentietä Manskulle. Muutamaa vuotta myöhemmin se alko skujaa Etelä-Haagan läpi Manskulle. Muistaakseni 1957 Turistiauto sai linjan Pohjois-Haagasta Maunulan ja Käpiksen kautta Berggaan, Karhupuistoon. Se sopi mulle hyvin, ku menin treffaamaan frendeja Alppikseen tai oli asiaa Hagikseen.

Lämpökeskuksen eteen Näyttelijäntien varteen bygattiin fiudejen tvettausmesta, johon mahtu ainakin kolme neljä tvettaajaa kerrallaan. Vinottain vastapäätä Näyttelijäntien toisella puolella oli linnoitusketjuun kuuluneeseen bärtsiin louhittu kallioluola, jossa piti fiude- ja motskariverstasta legendaarinen speedwayskabaaja Kauko ”Nappi” Jousanen, joka delas joku aika sitte. 

 Adolf Lindforsin tie 7:ssa oli Lounais-Suomen Osuusteurastamon tšötebuidu, Talous-Osake-Kaupan siirtomaatavaralafka ja Maanviljelijöiden Maitokeskuksen milkkis. Ostaria ei sillo vielä ollu ja kolme 12 kerroksista byggaa rakennettiin Ida Albergin tielle pari kolme vuotta myöhemmin.

Mä dallasin yks päivä tätä juttua varten siellä ja hiffasin, ett sillä reitillä mitä mä kuljin yleensä Näyttelijäntietä  stadiin päin oli samat byggat ku sillonkin. Pietari Hannikaisen tiellä oli sillo biblu, siinä missä nyt on päiväkoti Kanerva. Pohjois-Haagan yhteisskola oli tullu vastapäätä Kanervaa. Näyttelijäntie 1:ssä, matalassa byggassa oli sillo posti ja Sorsakiven tšötebuidu, nyt siinä on Osmo Nikko Oy ja Parturipuoti. Thalianaukiolla oli tapahtunu vilt, sieltä oli hävinny pankki, Raken rautakauppa. Apteekki oli muistaakseni sillo eri mestassa ku nyt. Aino Ackten tie yhdessä oli ainakin Helsingin Työväen Säästöpankin konttori ja parturi. Siinä missä on nyt Siwan buidu oli sillo Eltsun handeleita. Stadin lastentarha näytti olevan samassa mestassa. Pastori Jussilaisen tiellä oli bulit HOK:n buidut – ei oo enää. Thalianaukiolla oli sillo myös snadi vedusta bygattu kiska, jossa STA blisas bussilipareita ja kuukausikortteja.  

Jos jatketaan Ilkantietä eteenpäin oli Leevin palvelutalo ja Nesteen huoltsika ilmestyny sinne.  Ilkantiellä budjas numerossa 13 sillo Kari Suomalainen familinsa kanssa ja budjas siinä pakinoitsija Heikki ”Arijoutsi” Marttilakin. Mulle jäi sellanen käsitys, että se olis Hesarin bygga, koska siinä budjas muitakin hesarilaisia. Byggaan oli näköjään bygattu partsit ainakin kartsan puolelle. Linnaleirinaukiolla oli levari Kino Haaga. Siinä oli byggassa jonkinlainen kauppahallikin. Jos jatketaan Ilkantietä Tunnelitielle on siinä ennen Mormoni tsyrkkaa tummilla laudoilla päällystetty silloinen ökytalo vielä pystyssä, jossa budjas sillo kauppias, kilpa-autoilija ja kansanedustaja Leo I. Mattila.

Se osa Pohjois-Haagaa, jota tsennaan vähiten on Santavuorentie ympäristöineen, missä tuli harvemmin käytyä.

Alussa tuli dallattua pohjoiseen päin tsiikaamaan ekan maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia. Meiltähän alko skutsi ja jatku Kaupintien yli Kaarelaan. Luoteeseen päin oli Lassilan rintamamies oma kotialue, joka oli erittäin snygi sillo. Nyt siinä on buleja kerrostaloja. Siellä lähellä nykyistä Pohjois-Haagan assaa oli huonosti hoidettu sisällissodan aikainen punaisten joukkogravari. Nyt se on kunnostettu ja on oikein fiini.

Ku vuosi oli budjattu, tuli vuosirempan aika. Sen byggan rakens Soivio –niminen rakennusliike. Me oli hiffattu, että olohuoneen korkkimatossa oli snadeja kohoumia ja se oli kulunu niistä kohdista. Faija alko neuvotteleen rakennuttajan kanssa korkkimatosta mutta se oli tehny konkan heti byggan valmistuttua. Rakennusfirman takaajana oli Tallbergin rautakauppa. Faija pääsi sopimukseen niiden kanssa, että laitetaan uusi korkkimatto. Kun ne tuli duunaamaan uutta mattoa, hiffattiin, että lattia oli jääny steedaamatta ennen maton laittoa. Siellä oli snadeja betonimurusia, joiden kohdalta matto oli kulunu.  

Jos snadisti muistellaan julkkiksia, ainakin meidän byggassa budjas viiskyt- ja kuuskytluvuilla Raimo Ilaskivi, kansanedustaja Hilja Vilkemaa ja Paavo Laitinen, joka nousi myöhemmin SYP:n varatoimitusjohtajaksi. Muita julkkiksia ei tuu heti mieleen.

Mä pääsin jiftiksiin helmikuussa 1964 ja flyttasin sillo paremman puoliskon kanssa Isolle Roballe, josta oli saatu hyyrattua snadi luukku. Ei mun yhteydet katkenneet Pohjois-Haagaan, koska mutsi ja faija budjas siellä delaamiseensa saakka 1978. Budjashan mun tyttärenikin samassa byggassa pari vuotta 2000 –luvun alussa.  

    

Arska Soisalo

 27.10.2007

    

Arno "Arska" Soisalo

Jaa Facebookissa