Nouseva

Aira Kolari – ”Nakkiemo”


Aira Kolari "Nakkiemo" muistolaatta 13.06.2010. Kuva copy©Markku Poutanen


Tänään, sunnuntaina 13.6.2010 olemme todistamassa harvinaislaatuista tapahtumaa täällä Pohjois-Haagan Thalian aukion reunalla. Harvoin muistetaan muistolaatoilla tai patsailla tavallista arjen ahertajaa, kuten Aira Kolaria, nakkikioskin myyjää ”Nakkiemoa”. Nykyäänhän heistä käytetään TAVIS  –  nimitystä, tavallinen ”kadun tallaaja”.     

Thalian aukiolla oli Suomen Turistiauto STA:n bussin kuljettajien koppi ja lippujen myyntipiste. Em. vieressä oli Aira Kolarin, "Nakkiemon", ensimmäinen nakkikioski v. 1957. Samassa kioskissa oli myös Pohjois-Haagan urheilijoiden veikkauspiste. Siinä otettiin keskiviikkoisin veikkauksia vastaan. PoHu siirtyi sieltä myöhemmin Pohjois-Haagan ostoskeskuksen alatasanteelle. Samalla nakkikioski siirtyi Näyttelijäntien ja Pietari Hannikaisen tien kulmaukseen tyhjälle tontille, sähkömuuntajan ja Näyttelijäntie 2:n väliin. Tässä Näyttelijäntie 2:n talossa toimi ainakin 1950-luvulla lasten neuvola ja lasten leikkikoulu. Rakennuksessa oli myös kolme Elannon myymälää: vasemmalla liha- ja kalakauppa, keskellä maitokauppa ja oikealla sekatavarakauppa.

Nyt voidaankin siirtyä sanomalehti Päivän Sanomissa yli 41 -vuotta sitten (23. pnä) tammikuussa 1969 julkaistuun haastatteluun, jossa Aira Kolari kertoo työstään. 
 
”Nakkiemon koju kyyhöttää kadun varrella. Pakkasta, jäätävä tuuli, pinta-alaa kopissa on muutama neliö. Lämmityslaitteita ei ole. Lasiset seinät ja muoviverhot eivät liiemmin lämpöä pitele. Nakinmyyjän työaika on varsinainen yö ja asiakkaita riittää. Pieni iltapala maistuu kotimatkalla. Valintaakin on: nakkeja, porilaisia, helsinkiläisiä ja tietysti "köyhis" sämpylä ilman nakkia. Maustevalikoimaan kuuluu mm. sinappi, tomaattikastike – ei vielä silloin ketsuppi, kurkku, sipuli, mutta suola on kuitenkin tärkein. Maustemaku on kovin erilainen, mutta myyjä tuntee asiakkaittensa maun, kertoo rouva Kolari.

Yötyöhön tottuu, valvomiseen ei. Täällä olen melkein omalla kotipihalla ja sekin merkitsee paljon. Lauantaisin ja sunnuntaisin olen yöllä kolmeen, muulloin kahteen. Kun lehdenjakajat pyöräilevät ohitse, kokoan minä tavarani ja lähden nukkumaan, toteaa rouva Kolari.

Pidän työstäni ja ihmisistä. Tästä johtuen tulen aina mielelläni tänne. Päivisin jaan silloin tällöin mainoksia ja lehtiä. Se käy oikeastaan jumpasta, kun ravaa noita kerroksia. Muutoin sitä kait kangistuisikin paikalleen. Perhe on tottunut tähän äidin yötyöhön ja sittenpä jää aikaa päivisin olla lasten kanssa ja valvoa heidän koulun käyntiä. Välillä ehdin sentään itsekin lukemaan. Jännärit ja matkakuvaukset ovat mieluisimpia.

On tässä työssä ikäviäkin puolia. Varsinkin pakkasyöt ovat hankalia kylmässä kopissa. Reumatismia ei kuitenkaan ole tullut, vaikka olenkin myynyt tässä jo kaksitoista vuotta. Lämpimiä vaatteita tarvitaan ja runsaasti. Kylmää hommaa tämä on, enkä usko, että kaikki tätä kestävät, toteaa huopasaappaat jalassa rouva Kolari.

Täällä Pohjois-Haagassa on niin ihanaa. Tämä on harvinaisen rauhallista seutua. Kaikista kivoimmat ovat tietysti kesäiset aamuyöt. Aijai kuinka nauttii siitä, kun linnut laulavat, koivut tuoksuvat just hiirenkorvalla ja se hiljaisuus. Täällä ei ole niitä pummejakaan. Nakkiemo ei vain myy; hän on ihminen, jolle kerrotaan niin surut kuin ilot ja ainahan niitä ihmisillä on. Vuosien varrella oppii tuntemaan lähiseutujen asukkaat tapoineen ja murheineen, sanoo rouva Kolari.

Kioskista sai myös tulospalvelua. Nakkiemolla oli kioskissa radio, ja hän oli ottanut tavakseen kuunnella jääkiekko-ottelujen tulokset ja kirjoittaa ne ylös. Kyselijöille hän osasi sitten kertoa, miten tämä tai tuo ottelu oli päättynyt.

Kaikki olivat hänen silmissään tasa-arvoisia ja arvostus oli molemminpuolista. Häntä ei koskaan kiusattu eikä kioskille tehty ilkivaltaa. Nakkiemo tunsi kaikki nuoret nimeltä. Niinpä hän osasi aina tarvittaessa kertoa, oliko joku määrätty poika tai tyttö käynyt sinä iltana. Hän myös välitti edelleen asianomaiselle tiedon, kuka tätä oli kysellyt ja minne kysyjä oli mennyt. Nakkiemo toimi tärkeänä linkkinä nuorten välillä.

Kioskilla riitti vilinää joka ilta. Nimensä ”Nakkiemo” hän sai nuorilta, joiden kokoontumispaikka kioski oli. Koskaan hänellä ei ollut niin kiire, ettei olisi ehtinyt pitää pientä juttutuokiota asiakkaan kanssa. Suosituin ostos nuorten keskuudessa oli ”köyhis” eli halkaistu sämpylä mausteilla.

Siirryttyään v. 1975 toisen työnantajan palvelukseen päivätyöhön, hän kerkisi palvella pohjois-haagalaisia liki 20 vuotta. Päivätyöstään Finnairilta hän sitten aikanaan jäi eläkkeelle. Aira Kolari poistui keskuudestamme vuonna 2005.


Markku Poutanen / Arska Soisalo

13.6.2010

Markku Poutanen

Jaa Facebookissa