Nouseva

-60 lukulaisen muistelua


Oman tiensä kulkija Musse 1968


Koin tulleeni nuoreksi ja oikean ikäiseksi jo -50 luvun puolella mutta elämäni merkittävimmän vuosikynnen näen olleen 1960 luvulla. Tuona aikana omaksuin asioita ja arvoja elämääni, jotka sitten seurasivat minua lopun elämääni.


 Muutimme Pohjois-Haagaan loppukesällä 1956 ja olin tuolloin 12 vuotias. Tuo ikä on aikaa jolloin alkaa hahmottaa olemassa olevaa maailmaa laajemmin ja olin jo ikääni nähden varsin itsenäinen ja tavattoman tiedonhaluinen. Koulu ei kylläkään ollut suureksi vahingokseni vielä tuohon aikaan paikka, jonka olisin kokenut tietoa mielenkiintoisella tavalla jakavaksi ja se oli minulle todella rasittava kokemus. Kävin paljon kirjastossa ja lainailin kirjoja joita tuon ikäinen lukee. Viisikymmenluvulla kehitys kulki vielä varsin verkkaisesti eteenpäin ja sodan jälkeinen jälleenrakentaminen oli sille leimaa-antavaa. Maailma oli jotenkin stabiili verrattuna seuraavaan vuosikymmeneen. 
 
Kuusikymmenluvun alku oli elämässäni suurten seikkailujen aikaa. Kun täytin 16, lähdin itsekseni Lappiin seikkailemaan ja olin koko kesän siellä savotoilla töissä. Koulunkäynnit jäivät mutta elämänkoulu alkoi. Kun palasin retkeltäni ostin äidilleni ensimmäisen kodinkoneen säästämilläni rahoilla, nimittäin pölynimurin. Tuohon aikaan alkoi koteihin ilmestyä pölynimurin jälkeen ensin puhelin ja sitten televisio, joka olikin iso hankinta sen kalleuden vuoksi. Elintason kasvu lisäsi myös autokantaa mikä oli vielä edellisellä vuosikymmenellä todellinen harvinaisuus tavallisilla ihmisillä. Alussa autot olivat kuitenkin niitä halvempia malleja ja itäautot olivat varsin yleisiä. Polkupyörät olivat poikien unelmia ja joku sai irti vanhan moottoripyöränkin.  Noihin aikoihin autokoulu oli toki kallis mutta ei niin kamalan kallis kuin nykyisin. -60 luvun hintojen vertailu ostovoiman suhteen on aika vaikeaa, koska hinnat painottuivat eri tavoin kuin nykyisin. Jotkut asiat olivat halvempia ja jotkut kalliimpia kuin tänään nykyiseen hintatasoon suhteutettuina. Kun maitolitran ja ranskanleivän sai markalla niin elokuvalippu maksoi 1,75 markkaa. Ymmärtääkseni tänään tuo suhde on aivan toinen.
 
Musiikissa tapahtui jo 1956 mullistus kun nuorisomusiikki rockin muodossa ajautui myös Suomeen. Sitä ei vain juuri kuullut radiosta ja harvalla oli vielä omaa levysoitintakaan. Farkut ilmestyivät samoihin aikoihin ja nuorisolle tuli oma muotinsa esikuvien mukaan. Tämä ilmiö voimistui kovasti -60 luvulla. Paul Anka ja Elvis avasivat väylää Beatlesille, jotka räjähtivät nuorten tietoisuuteen 1964 tienoilla. Vuosikymmenen alussa näin jo ensimmäisen kelanauhurin ja sellaiset laitteet yhdessä levysoitinten kanssa yleistyivät. Näin myös erään, jolla oli sähkökitara jota saattoi soittaa radion kautta. Tällainen tekniikan lisääntyminen alkoi vyöryä juuri -60 luvulla. Ihmisillä oli varaa ostaa mm. järjestelmäkameroita, joihin sai vaihto-optiikoita. Mustavalkoiset elokuvat harvenivat katosivat ja Cinemascope-värielokuvat valtasivat teatterit. Mainonta lisääntyi valtavasti ja jo -50 luvulla alkanut yleinen kehitysoptimistinen mieliala lisääntyi ihmisten mielissä. Tulevaisuus nähtiin valoisana ja täynnä jatkuvaa kehitystä eikä minkäänlaisia uhkakuvia ollut näkyvissä jos nyt ei ydinsodan vaaraa otettu vakavasti. Sellaiseen hulluuteen ei kuitenkaan uskottu suurvaltojen ryhtyvän mikä olisi merkinnyt kaikkien tuhoa.
 
Jossain vaiheessa tänne tuli myös Amerikasta ”hippiaate” ja tietysti muutamat halusivat jäljitellä sitä kuten kaikkea mikä Amerikasta tulee. Paras muoti oli kuitenkin minihameet. Kaikille ne eivät sopineet mutta jos sääret olivat kauniit oli kokonaisuus häkellyttävä.
 
Kuusikymmenluvun seikkailuihini kuului kaksi matkaa Lappiin, joista toinen Lemmenjoen kultakentille. Vuosikymmenen lopulla vielä kaksi erikoista vaellusmatkaa Eurooppaan peukalokyydillä, jotka olivat hurjuudessaan vertaansa vailla. Sen voi arvata kun kuljin ilman passia ensimmäisellä matkallani ja piilottelin ojassa Tanskan rajavartijoita, yöpymisiä mitä ihmeellisimmissä paikoissa kaikissa mahdollisissa säissä. Tämä levoton luonteeni ei koskaan minua oikeastaan jättänytkään. Jos minusta pitäisi tehdä luonnekuva, olisi se yksinäinen vaeltaja autiolla maantiellä nyytti olalla ja taivaalla revontulet leiskumassa raivoisasti, kuten kerran kevättalvella tapahtui kaukana Pohjanmaalla melkein kaksi vuosikymmentä takaperin. 

Musse

Jaa Facebookissa