Nouseva

Helsingin hyppyrimäkihistoria Markku Poutanen 2011

Helsingin hyppyrimäkihistoria  Markku Poutanen 2011

Suurin hyppyrimäkien rakennusaika sijoittuu sotien jälkeen 40-luvun ja 50-luvun molemmin puolin ja vielä 60-luvun alussa. Puurakenteisia hyppyrimäkiä oli Helsingissä aikoinaan yli 20 eri puolilla kaupunkia. Helsingin hyppyrimäkikulttuuri oli pitkään vihreämpää kuin missään muualla Suomessa. Hyppyrimäet purettiin pois -70-luvulla turvallisuus syistä. Hyppyrimäkien suosio muutenkin oli laskussa muiden harrastus mahdollisuuksien lisääntyessä. Helsingin kaupungilla ja urheilu seuroilla ei ollut enää tarvetta ja intressiä niiden ylläpitoa kohtaan, siis ajat muuttuvat kuten harrastukset sen myötä. Hyppyrimäet olivat kaikki melkein samankokoisia, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ylämäessä yleisin laskuosuus oli noin 15-25m, hyppyrin nokan korkeus oli noin 1m, poikkeuksia toki oli, kuten Kruunuvuoren mäen 244cm ja Maunulan, jossa oli vaan alta puolen metrin hyppyrin nokka. Alamäet näissä yleisimmin olivat 20 -26-metrisiä, paitsi Lauttasaaren 32m sekä Herttoniemen 50m laskuosuus. Herttoniemen vanhamäki purettiin 1976. Nyt on tilalla tekonurmella varustettu mäki mikä mahdollistaa hyppäämisen myös kesällä ja on tänä päivänä ainut paikka Helsingissä.  

Helsingin piirikisoja

Näitä Helsingin piirikisoja järjestivät aikoinaan Helsingin Hiihtäjät, Helsingin Työväen Hiihtäjät, Helsingin Toverit "Torsut", Huopalahden Hurjat, Lauttasaaren Pyrintö ja Puotinkylän Valtti. Pojat kiertelivät näiden järjestämissä kisoissa ympäri Helsinkiä -50, -60-luvulla. Sarjat olivat kilpailuissa alle 16v, 14v ja alle 12v. Aikuisia näihin pikkumäkiin ei laskettu ollenkaan turvallisuussyistä.

Esimerkiksi: Haagassa järjestettiin Huopalahden Hurjien jäsenten välisiä mäkikisoja ja paikalla oli parhaimmillaan 50 osallistujaa 60-luvulla. Huopalahden Hurjien toimesta järjestettiin myös avoimia Helsingin iltakisoja, joissa oli parhaimmillaan yli 100 osallistuvaa. Hyppyrimäissä oli kaupungin vetämät valot, joka mahdollisti näiden iltakisojen pidon. Jollain seuran mäkihyppy aktiivilla oli aina avaimet mukana huoltokoppiin että sai laitettua valot ja muutenkin hoiti mäkeä. Mainittakoon Tuomo "Laani" Vartiainen, joka hoiti Pohjois-Haagan mäkeä. Tuomo Vartiainen oli 60-luvulla niitä Helsinkiläisiä nuoria joka kierteli vakituisesti mäkikisoja ja hänellä on myös mitaleita kertynyt sekä useamman mäen ennätyksiä, kuten Lauttasaaren 29.5m ja Haagan 22m. Mäkisukset olivat puusta sekä reunat oli hikkoria,( Hickory puu on erittäin kovaa, hyvin jäykkä, hyvin tiivis ja hyvin iskuja kestävä.) Yleisimmät mäkisuksien väri oli viinin punainen tai sininen ja yleisin merkki oli Karhu. Tämän jälkeen siirryttiin muovisuksiin kuten Karhun Flying Fin 60-luvulla. Mäkiasut olivat sininen villapusero ja siinä oli valkoinen V-kaulus sekä sininen pipo missä oli myös valkoinen reunus. Piti joskus myös "Kankkostella" eli hypyn jälkeen pipo laitettiin edestä melkein silmille kun katsottiin pisteitä hypystä

Helsingin hyppyrimäet

Katajanokka.

Suomessa ensimmäiset mäenlaskukilpailut pidettiin Helsingissä Katajanokan kalliolla 9. maaliskuuta 1899. Hyppyrimäki oli Katajanokan pohjoispuolella. Järjestäjänä toimi Helsingin Sporttiklubi ja kilpailut voitti Helsingissä asunut norjalainen insinööri Christian Nielsen (asui H:gissä) tuloksella 30 mk, Toinen oli Tarkk'ampuja P Huttunen Kuopio - Karttulasta 20 mk ja 3. Antti Haataja Kajaanista 10 mk. Poikien sarjassa tulokset olivat 20, 17 ja 5 mk. Todella MARKKOJA! Ei metrejä tai pisteitä. Yleisöä oli tuhansia ja 44 osanottajaa tuli Kuopiosta, Oulua ja Suojärveä myöten. Katajanokalla, jossa 4 jalkaa (noin 120cm) korkeasta hyppyristä kantoi pisin hyppy kokonaista 5,8 m, eikä siitä monikaan selvinnyt kaatumatta. Siihen aikaan parhaimmat tulokset sai kun pysyi pystyssä ja horjahteli vähiten.

Alppila.

Alppilan K28 mäki on Suomen hiihtourheilun tärkeitä kulmakiviä. Suomen ensimmäiset piirustusten mukaan rakennetut hyppyrimäet rakennettiin vuonna 1905 Helsingin Alppilaan ja Kajaaniin. Helsingin Hiihtoklubi järjesti 1906 Alppilassa kansainväliset kilpailut joita hallitsivat norjalaiset. Hyppyrin nokka oli tehty lohkotuista kivistä ja siinä oli laudoitetut reunat. Hyppyri nokkapöydän korkeus oli yli kaksi metriä. Pitemmän aikaa kuin mäki oli Alppilan kallioilla Alphyddan - ravintola (hyppyrimäen kainalossa, sen eteläpuolella). Tosin ravintola rakennettiin jo 1870 metsästysseuran toimesta. Alppilan kalliot olivat oiva paikka susikannan levittäytyessä yhä etelämmäksi ja ketunmetsästykseen. Rakennus tuhoutui palamalla. Hypyt hypättiin pohjoiseen päin ja alamäen kivetykset ovat vielä nähtävissä. Alppilan mäkiennätyksen mainitaan olleen 25m paikkeilla ja toisaalla puhutaan vaan jopa 35-metristä. Onkohan mäkeä mahdollisesti myöhemmin suurennettu? TUL:n puolella valiteltiin, että mäki oli 1920-luvun alussa pääosin HHS hallussa. Kuitenkin Helsingin Jyryllä oli kovia mäkimiehiä. Mm. Lauri Leppänen voitti 5 kertaa TUL:n mäkimestaruuden 1920-luvulla. Emil Elo, Einari ja Ville Leppänen, Sulo Sjölund, "kaikkien lajien" Albert Moll (mm. Mollin hypyt yhdellä suksella), sekä nyrkkeilijä Bruno Ahlberg olivat muita kovia jyryläisiä mäkimiehiä. Alppilan mäki purettiin pois ennen sotaa 1939.

Pikku – Alppilan hyppyri

Tämä pienempi luonnon mäki Linnanmäen Vesilinnan kallioilla, jonka alamäki päättyi kadulle. Tämä mäki rakennettiin jo 1902 ja maksimi hyppy kantoi 12,5m.

Kaivopuistonmäki

Mäki K15 oli tähtitornin lähituntumassa

Kruunuhaan hyppyrimäki

Pitkänsillan lähellä olevilla kallioilla ja siinä jopa 2m44cm korkea hyppyrin nokka.

Korkeasaaren hyppyrimäki

Kallio  

Mäki K18 Helsinginkadun 34:n kohdalla ja laskeutui nykyisin Tauno Palon puistona tunnettuun notkelmaan jota on nykyisin korotettu. Kaupungin rakentama puinen lähtötorni oli Alppikadun pohjoispuolella. Ylämäen lavarakennelma oli kallioilla suunnilleen siinä kohtaa missä on nyt Wallininkadun sillan itäpuoleinen kaide. Hyppyrinokan kiviä on vieläkin jokunen nähtävissä. Hypyt tästä mäestä kantautuivat noin 15-20m. Meren läheisyydestä johtuen ilma on suhteellisesti kosteampaa joka piti useasti alamäen aivan jäisenä ja näin vaikeutti pystyssä pysymistä. Esko Hytönen muistelee mäkeä; aina kun raitiovaunu ohitti hyppyrimäen Helsinginkadulla, niin kuski hidasti vauhtia jos joku oli juuri silloin hyppyvuorossa.

Herttoniemi

Herttoniemen ensimmäinen hyppyrimäki Majavatien päässä rakennettiin vuosina 1935,-36. Mäen rakennuttaja oli Helsingin kaupunki. Virallisesti mäki otettiin käyttöön 24.1.1936, jolloin Helsingin hiihtäjät järjestivät siellä avajaiskilpailut. Herttoniemessä toimivat talvisin urheiluseurat Helsingin Työväen Hiihtäjät, jolla oli Hiihtomäentien varrella tukikohtanaan (yhä käytössä oleva) Hirvenpään maja, ja Helsingin Hiihtäjät, jonka maja sijaitsi Viilarintien ja Viikintien risteyksen kohdalla. Hypyt Herttoniemen vanhassa mäessä olivat pisimmillään noin 50m, ennätys oli jopa 55m Veikko Kankkosen nimissä jonka hän hyppäsi 60-luvulla. Herttoniemessä aikoinaan nähtiin hyppäämässä myös Elis Ask ”hickory” suksillaan. Elis paremmin tunnetaan Suomessa nyrkkeilijänä kevyen sarjan Euroopan mestarina 1951. Mäen Fastholmaan päin viettävä alastulorinne on yhä olemassa. Kun mäki purettiin 1960-luvulla, se korvattiin Herttoniemen urheilukentän länsipuoliselle, ensimmäisen maailmansodan aikaisin vallituslaittein varustetulle kalliolle rakennetulla jonkin verran pienemmällä mäellä. Hyppyrimäki valmistui 1962. Hyppyrimäen jälleen rakentamista ei ole tiettävästi suunniteltu. Hyppyristä tiedetään hypyt olleen ainakin 40-metrisiä. Tätä mäkeä ei voitu käyttää kilpailutarkoituksiin ja tämäkin mäki purettiin lopullisesti 1976. Mäen viereen oli asennettuna myös Half-Pipe paikalle Pertti (Spede) Pasasen kehittämä linkomäki, josta hypättiin jopa 65 metrin hyppyjä. Linkomäki ilman ylämäkeä toimi vauhdin antajana, mutta mäkihyppääjien suosiota se ei koskaan saavuttanut.  

Uusi, nykyinen hyppyrimäki rakennettiin Siilitien urheilupuistoon. Tämä muovimäki mahdollistaa harrastuksen myös kesällä. Mäestä tuli edelliseen verraten vaatimattomampi. Mäkiennätys on 45 metrin paikkeilla (Toni Nieminen). Mäen vieressä on lasten harjoittelumäeksi rakennettu pikkumäki, josta voi hypätä vähän yli 10 metrin leiskauksia.  

Herttoniemen vanha pikkumäki

Oli ison mäen pohjoispuolella ja slalommäen vieressä oli (muistaakseni kaksi pientä mäkeä).

Lauttasaari

"Pyrkän hydda" (kuva: HS/Lasse Holmström) K28 Lauttasaaressa 1960–73. Ensimmäinen hyppyrimäki rakennettiin Lauttasaareen jo ennen sotia 1935 K17 mäki. (Lauttasaaren Säätiö) löysi tiedon, että vuonna 1945 Lauttasaaren Pyrintö sai 5000 markan lahjoituksen hyppyri- ja pujottelumäen kunnostamista varten, joten silloin ilmeisesti oli jo jonkinlainen mäki olemassa. Tästä emme varmaa vahvistusta löytäneet. Kunnostusta varten tehtiin suunnitelma ja piirustukset laati rakennusmestari Kauko Kolma. Kävi kuitenkin niin että piirustukset eivät kelvanneet kaupungille. Tämä pitkitti hyppyrimäen valmistumista. Kaupungin toimesta aloitettu mäkiurakka alkoi vasta todenteolla 1959. Helsingin Toverit ja Lauttasaaren Pyrintö pitivät yhdessä Lauttasaaren uuden hyppyrimäen vihkiäiskilpailut 14.02.1960 klo:14.00. Kaupungin puolesta luovuttajana oli avauksen yhteydessä kaupungin rahatoimenjohtaja Eino Varonen. Varonen mainitsi puheessaan; vaikka nyt avattava mäki onkin kaupungin läntisellä puoliskolla ensimmäinen laatuaan, ei Lauttasaaren hyppyririnteellä ole vielä voitettu todellista Helsingissä vallitsevaa mäkitarvetta. (tämä puhe kuva hyvin miten suuri hyppyrimäkien tarve vallitsi silloin Helsingissä). Hyppyrimäki oli käytössä vuosina 1960 -73 ja siitä hypätty mäkiennätys oli 29,5 metriä. Purkamisen syiksi mainitaan että hyppyrin nokka ei miellyttänyt hyppääjiä. Mäkiennätyksen haltia Tuomo Vartiainen muistelee mäkeä näin; tämä Lauttasaaren hyppyrimäen alastulorinteen kumpu oli todellakin niin pitkä että tuotti useammalla hyppääjällä vaikeuksia päästä kummun yli. Ponnistuksen onnistuessa hyppy kantoi yleensä melkein notkoon saakka. Hyppyrimäki sijaitsi Katajanharjunniemellä, paikalla on vieläkin urheilukenttä jota Lahnalahdentie sivuaa. Paikka sijaitsee keskustasta tullessa Länsiväylän oikealla puolella, vaikka se on lähellä Länsiväylää, tien rakentaminen ei ollut syy hyppyrimäen purkamiseen. Lauttasaaren hyppyrimäki purettiin sen vähäisen käytön ja huonon kunnon vuoksi vuonna 1973. Purkua edeltäneet leudot talvet myös vähensivät mäkihypyn harrastajia. Lopuksi laho mäki oli hengenvaarallinen lauttasaarelaisille lapsille, jotka pitivät sitä luonnollisesti kiipeilypaikkana.

Meilahti

24m Allergiasairaalan takana, metsikössä.

Meilahti

20m Paciuksenkadun itäpuolella, Kuusitien sekä Mäntytien risteystä lähellä olevalla kalliolla oli mäki ja hypyt suuntautuivat siitä Munkkiniemeen päin.

Ruskeasuo

Laakson, Ruskeasuon ja Pasilan välimaastossa olevalla kallioilla oli 22m mäki. Mäki oli aika lähellä Ruskeasuon ratsastushalleja.

Pallokentän putkimäki.
Pallokentän läheisyydessä oli ensimmäinen mäki jo 1920 luvulla. Stadionin pohjoisen puoleisella kalliolla oli myöhemmin putkitelineistä hydda (kuva 1967 Jukka Joutsi). Raine Salmi muistellee mäkeä; ylämäki oli putkitelineistä. Hypyt suuntautuivat ”Saharaan”.
 
Munkkivuori

Putkimäki K12. Tämä Munkan putkihydda joka oli rakennettu putkitelineistä ja sijaitsi Munkan Gramlis radan ja Talin keilahallin läheisyydessä olevalla rinteellä joka oli tavallista pienempi mäki kuin yleensä.

Pohjois-Haaga

"Haagan mäki K18, rakennettu 1949. Hydda oli Peikon-hammas kallioiden itäpuolella ja Haagan Punaisten haudan läheisyydessä, melkein vastapäätä. Mäessä oli erikoisen jyrkkä alamäki ja hypättiin todella monttuun Ohjaajantielle päin. Mäkiennätys oli Tuomo ”Laani” Vartiaisella 22m. Erkki Laitila / Lehtikuva 1963.

Maunula

"Pekkarin” 26m mäki oli Pekansuolla ja rakennettu 1955. Tämä oli Maunulan keskuspuiston kalliolla Koivikkotie no:14 kohdalla ja tässä oli erikoisen matala hyppyrin pöytä, alta puolimetriä korkea ja hypyt suuntautuivat Koivikkotielle itään päin. Mäkiennätys oli jopa 29m jonka hyppäsi Aare Naaralainen.

Käpylä

Tallinmäen K18 mäki. Käpylän mäki oli myös suosittu kilpailumäki 60-luvulla. Mäki oli Tuusulantien alkupäässä (Shellin) vieressä olevilla kalliolla. Tuusulantien ja junaradan välimaastossa ja hypyt suuntautuivat Tuusulantielle päin. Näistä mäistä laskettiin yleensä vaikka millä vehkeellä, kuten polkupyörillä, ”lättäreillä” (katkenneet sukset) ja Käpylän pojat laskivat sen myös aikoinaan auton, Popedan konepellin päällä yhdessä istuen. Nämä ajat olivat jo niitä kun mäkien aktiivinen käyttö alkoi hiipua.

Kumpulan ”Henkseli”

"Henkselin” mäki oli luonnonmäki Kumpulassa. Mäki oli noin pari sataa metriä Kumtähden kartanosta ja Limingantien välissä. Ylämäki oli luonnonmukainen sekä lyhyt ja jyrkkä. Ylämäkeen aina tehtiin lumesta vielä parin metrin koroke. Hyppyriä kutsuttiin "Henkseliksi", kun hyppyrin nokan muoto oli nouseva. Ilmeisesti pienelläkin vauhdilla pystyi hyppäämään aika pitkälle jopa 15m.

Kumpulan putkimäki

Putkihyppyri. Kumpulan laaksossa. (putkimäestä puuttuu vielä tarkemmat tiedot)

 Vallila

Mäkelänrinteen uintikeskuksen takana, sen idänpuleisella rinteellä oli noin 15m hyppyrimäki.
Yläosa oli puurakenteinen ja alastulorinne melko luonnon mukainen, laskeutuen pohjoiseen Vallilanlaaksoon Kumpulan suuntaan. Mäkeä muisteli Timo "Panda" Askolin.

 Pihlajamäki

Mäki oli nimeltään ”Aarnikan” 26m mäki. Rakennettu 1951. Tämä mäki oli Junaradan läheisyyden takia hyvin suosittu kilpailumäki 60-luvulla. Mäki sijaitsi lähellä Malmin hautausmaata ja nykyistä kehä 1:en risteystä. Pihlajamäen metsässä Maasälväntie 14 "takapihalla". Hyppysuunta oli pohjoiseen. (Aikoinaan Aarnikanmäessä pidettiin myös kilpa-ajoja, Aarnikan ajot)

Pukinmäki

Pukinmäen K 13 Hyndä. Mäki on kulkenut nimillä Paroninmäki / Sinivuori / "Puksun Norski". Hyppyri oli Weisteen tehtaan eteläpuolella. Hypyt suuntautuvat länteen Vantaanjoen suuntaa, Klaukkalan puiston uimarantaa kohden. Pieksupolulla oli toinen, pienempi hyppyri.

Roihuvuori

Tämä K25 mäki oli Roihuvuoren selännemetsän alueella (kuva 1975 / HS) ja Roihuvuoren terveyskeskuksen länsipuolella, Sahaajankadulle päin. Oli käytössä 1960–1975

Vartiokylä - Mellunmäki
Kontiomäen hyppyri oli jokin 24m mäki. Tämä näkyi nykyiselle kehä 1:le, Tämä mäki oli Mellunkylän Kontio Majan (urheilumaja), Kukkaniityntie 10 läheisyydessä kalliolla. Hypyt suuntautuivat siitä länteen kehä 1:le päin ja nykyistä Myllypuron Pallomyllyä kohti. Paikallinen seura, Puotinkylän voimistelu- ja urheiluseura Valtti ry on ollut aikoinaan aktiivisesti mukana kehittämässä mäkihyppyharrastusta. Ensimmäinen poikien mäki rakennettiin Riskutien varteen 1954. Rakennelmasta tuli hieman hutera, jolloin vanhemmat Valttilaiset tulivat apuun ja rakensivat talkoilla seuralle oman hyppyrimäen. Tässä Kontinmäessä järjestettiin mm. kahdet piirikunnalliset kilpailut joissa viimeisimmässä oli 77 osanottajaa.

Suomessa hyppytyylit olivat todella erikoisia

Niin kuin muuallakin maailmalla, pyöriteltiin lennon aikana käsiä molemmanpuolin ja DDR:n Helmut Recknagel oli omalle tyylillensä uskollinen joka piti hypyn aikana kädet eteenpäin työnnettynä. Suomalaisten kehittämä aerodynaaminen tyyli 50-luvun alussa mullisti koko hyppykulttuurin jota ulkomaalaiset vieroksuivat alussa. Hyppytyyli oli tosi kova noja eteenpäin jopa suksien suuntaisesti ja kädet tiiviisti sivulla housun saumoissa (Veikko Kankkonen). Tyylit olivat jopa niin erikoisia joskus, että kädet aseteltiin jo ylämäen laskussa hyppyasentoon liu'un aikana. Mäkihyppykulttuuri eli kultakauttaan Suomessa -50 ja -60 luvulla.

Joka pihalla oli jonkin sortin hyppyrimäki

Paljon hypättiin myös näistä hyppyreistä "lättäreillä" jotka tehtiin katkaistuista suksista. Pojat myös joskus laittoivat ylämäkeen kaksi latua vierekkäin ja hyppäsivät käsi kädessä sekä yhdellä suksella piti kokeilla kaatumatta.

Ennen hyppäämistä tietysti kinattiin kuka oli ketäkin hypätessään; Niilo Halonen, Juhani tai Kalevi Kärkinen, Eino "Milli - Ville" Kirjonen, Hemmo Silvennoinen, Antti Hyvärinen, Ensio Hyytiä, Helmut Recknagel, Veikko Kankkonen. Kovin poika yleensä sai pihalla käyttää nimeä Tauno Luiro 19v joka Oberstdorfissa 1951 oli hypännyt maailman pisimmän hypyn 139m (Recknagel tyylillä), nykyisin hypätään melkein 100m pidemmälle (Harri Olli, Oberstdorfin uusi mäkiennätys on nyt 225,5). Meitä suurien ikäluokkien poikia oli niin paljon että nimet eivät riittäneet kaikille kun ruvettiin hyppimään, siitähän tuli yleensä hiukan kränää ja joskus jopa tapeltiin tai muuten vaan nokiteltiin keskenään. Pohjois-Haagassa Ohjaajantien pihassa kun hypittiin, niin talonmies antoi parvekkeelta pisteitä pojille ja äidit toivat joskus pullaa palkinnoksi.

Teksti: Markku Poutanen
Lähteet;

Hiihtoliitto

Helsingin Sporttiklubi

Jyryn historian lähteistä

Herttoniemi-seura ry:n julkaisu 2007 Eva Packalén - Herttoniemen historia

Pukinmäki-Seura

Puotinkylän Valtti ry – Historia

Martti Huhtamäki (ESLU)

HS: Antti Manninen

Lauttasaari, helmi Helsingin kruunussa, julkaisija Lauttasaaren Säätiö 1976

Kiitokset myös niille, nimiä erikseen mainitsematta, jotka auttoivat erityisen mielenkiintoisista nippelitiedoista tähän artikkeliin.

Markku Poutanen

Jaa Facebookissa