Nouseva

Pakko muistaa edes jotain ennen dementiaa

Olisko ollut 1960, kun isä ja äiti ostivat aravan Ida Aalbergin tie nelosesta. Uusi koti valmistu vasta kesäkuussa, mutta koulun piti alkaa jo aikaisemmin syksyllä. Ihan oli vähän vaikeaa oli aloittaa Tolarin koulussa, kun kaikki kuvitteli, että toi on kova jätkä, kun tulee Kalliosta. Aika nopeasti selvis, ettei kaupungin osa ratkaise, kuka pätkii ja  ketä päähän. Tais tulla turpaan useammin kuin kerran. Oli muuten jännä luokka. Oli kolmet identtiset kaksoset: Lintuset, Piilit ja virpit.

Ja olihan mun luokalla muitakin, jotka jokainen haagalainen kai tuntee:oli ainakin Stohlin Ekku ja Maavuoren Matti ja Pasi Jokisalo, jonka kanssa heti ensimmäisenä koulupäivänä tappelin. Harmi että Pasille kävi myöhemmin niinkuin kävi.

Kesäkuussa päästiin muuttamaan ihan uuten luukkuun tornitalojen varjoon. Oli ihan vähän mahtavaa päästä kallion yksiöstä uuteen kaksioon. Pihakin oli vielä täynnä rakennusroskaa; sekin oli yksitöisä-vuotiaalle kuin taivas. Ei paljon haitannut, että piti jakaa siskojen kanssa huone.

Nyt vois tietysti kertoa, kuinka hienoa oli, kun sai uusia kavereita, kuinka hienoa oli, kun lähinurkilla oli oli melkein metsää ja juoksuhautoja ja kaikkea semmoista, missä oli kiva leikkiä Robin Hoodia ja Tartsania. Mutta paskat, ihminen vanhenee koko ajan ja viina ja tytöt alkaa kiinnostaa enemmän.

Loppu onkin niin tuttua tarinaa, ettei siitä sen enempää. 

Jukka Lindén

Jaa Facebookissa