Nouseva

TAIDETTA, BOGRAUSTA, NUORISOTYÖTÄ - VARTIAISEN VELJESTEN SALI

Suomen ensimmäinen yksityinen, legendaarinen Vartiaisen veljesten nyrkkeilysali sijaitsi Uudenmaankadun numerossa 44. Leo ja Olavi Vartiainen pyörittivät kolmiyhteyttä nyrkkeilysali, taidekauppa ja puusepänverstas. Taidekauppa ja puusepän verstas olivat aiemmin Albertinkadulla yli 30 vuotta. Kun talo purettiin 1970-luvun alussa, löytyi uusi paikka samoilta kulmilta. Siellä oli  sen verran enemmän tilaa, että sinne mahtui oma nyrkkeilysali josta veljekset olivat jo pitkään haaveilleet, nyrkkeily ja taide kun eivät olleet toisiaan pois sulkevia asioita Vartiaisen perheessä. Taidetta se on nyrkkeilykin, oli motto veljesten salilla. Maalaustaide tuli veljesten elämään äidiltä joka oli Akseli Gallen-Kallelan tädin taloudenhoitaja. Veljesten nuoruus taas oli sitä aikaa, että ei edes kehdannut sanoa olevansa Stadista ellei bogrannut. Olkki voitti alokasmestaruuden 1935. Leka tunnettiin aktiiviaikanaan ”kovista skoteista”. Kymmenen tyrmäysvoittoa mahtuu Lekan uralle vuosiin 1932-48. Lekan ohje meille nuoremmille olikin, että ”kovat skotet uppoo yleisöön”! Veljesten aktiiviaikana oli sarjoja vain kahdeksan ja osanottajia huomattavasti enemmän kuin nykyään. Alokasmestaruuden Leka voitti keskisarjassa -39, SM-pronssia -40 ja Kannaksen mestaruuden -42. Kilpailu-uriensa jälkeen molemmat veljekset olivat aktiivisesti HV:n valmennustoiminnassa mukana ja tuttu näky sekä poikiensa että monien muiden kehäkulmissa avustajina. Molemmat olivat aktiivisesti mukana myös Suomen Ammattinyrkkeilyliiton toiminnassa. Leon poika Pertti voitti 1960 nuorten SM:n, välisarjan SM kultaa -65, pronssia -66, hopeaa -68, jolloin ”Purtsi” Purhonen joutui loppuottelussa Peran kanssa ottamaan kultamitalinsa kanveesin kautta. Vuonna -74 Pera voitti alemman keskisarjan pronssimitalin. Olavin poika Timo voitti ylemmän keskisarjan pronssia -64, hopeaa -65 ja raskaan sarjan SM:n -72. Luontevana jatkona sille, että Timppa sparrasi vuosikaudet Askin tallissa oli ammattilaiseksi siirtyminen 1972.   

Toistakymmentä vuotta Leka ja Olkki pyörittivät Uudenmaankadun tiloissa yritystään, mutta nyrkkeilysali oli pelkkä harrastus ja nuorisotyötä. Keneltäkään ei treenaamisesta maksuja pyydetty, mutta jossain vaiheessa työelämässä olevat treenaajat alkoivat laittaa jokusen kolikon kahvikassaan. Leo hoiteli enimmäkseen taidekauppaa jossa aina treenien jälkeen juotiin bograuskahvit. Kerran, kun divattiin Lekan kanssa kahdestaan bograuskahveja Leka totesi. - Kuule Kimmo, me ollaan aika hyviä kavereita, eiks ollakin? - Niin munki mielestä, vastasin. - Mut jos tossa meidän välissä pöydällä olis iso nippu fyrkkaa nii me ei oltas enää näin hyvii kavereita!


SLANGI

Lekalla vanhana skönarina juttuja riitti – ja Lekasta muilla. Leka oli värikäs kaveri josta juttuja bograuspiireissä kerrotaan vieläkin. Kerran Leka tuli Hannu Miettistä ja Erkki Merosta vastaan Bulevardilla. - Kato, Ekku ja Hannu, terve! Ootteks te hyvin treenannu? Mä oon hammasleguriin menossa. Kokkosen Pekka muuten kippas kovaa. Morjens kundit, päätti Leka keskustelun ja jatkoi matkaa hammaslääkäriin.

Taas ku divattiin treenin jälkeen bograuskahveja Leka näytti arpea ohimossaan ja kerto, että kerran ku oli otettu ”sorretun voimaa” tuli porttarissa flaidis ja sitte tuli skoudet paikalle. Leka kippas kaks skoudee knokikseen ja lähti luudaa haneen jolloin yks skoudeista skodas pislarilla perään.  Skote hipas ohimoa ja Leka bögräs. No, Leka heräs sairaalassa ja poliisiraportissa luki, että ”löydettiin ammuttuna”. Lisäks Leka joutu bungaamaan kaikille niille skoudeille pimeesti kohtuullisen summan fyrkkaa, että ne ei olis nostanu pahoinpitelystä syytteitä!

Olkki oli broidiksista vakavampi ja hoiteli kellarikerrosta jossa sijaitsivat verstas ja salin puoli. Laskeutuessaan kellarikerrokseen jo portaissa aisti erikoisen yhdistelmän puun, hien, vaseliinin ja maalin hajua. Kun joku salilla tuntu flunssaselta niin tarjolla oli aspiriini ja hunaja borgan seassa. Gisoihin handuihin Bacimyciniä. Muita dopingeja ei käytetty.

Olkki hoiteli kaupan puolta silloin kun Leka halusi tulla salin puolelle. Sali ja kehä olivat melko pieniä, mutta siinä oli se hyvä puoli, että oppi lähiottelun kikat – tosin oli kirjoittamaton sääntö, että sparreissa uppareita ei skotata. Tosin, kyllä säännöstä joskus lipsuttiin…

Molemmat broidikset olivat sotaveteraaneja ja Olkki kuuluisan Stadin työläiskortteleista kootun Ässärykmentin miehiä. Ässärykmentti perustettiin perjantaina 13.10.39 ja liikekannallepano tapahtui Harjun ruumishuoneelta josta matka Kuolemanjärvelle alkoi. Sotajuttuja Olkilta ei kuultu, mutta Ässärykmentin vuosijuhlista jotka vietettiin aina 13.10. Byggan Paasiravintolassa hernekeiton ja Kossun kera joskus juttuja irtosi. Vartiaisten sali oli myös siitä kliffa paikka, että siellä kuuli aitoa Stadin slangia.


AMMATTILAISET JA  AMATÖÖRIT

Seurakunta joka salilla treenasi, maalasi tai kävi muuten, oli erinomaisen sekalaista. Samana päivänä sinne saattoi ilmestyä eduskunnan puhemies Veikko Helle treenejä katsomaan ja kahville Metallityöväen liiton puheenjohtaja Sulo Penttilän kanssa ja treenaamassa olla Kanveesi-Kake, pastori Pirinen, näyttelijä Pekka Laiho, sekä alan miehistä Miljoonaliigasta tunnettu Elovaaran Reiska ja rikospoliisit Jorma Grönroos ja Heikki Maijanen. Volvo-Markkasen Miljoonaliigassa se oli Rosvo-Reiska joka hoiteli autovarkaudet – yleensä ne urheilumalliset Volvot. Hiljaisuus ei kuitenkaan kuulunut Reiskan luonteenpiirteisiin ja niinpä tämä ”Sörkan satakieli” sai vankilassa vasarasta päähänsä. Kallo murtui, kuulo toisesta korvasta hävisi ja Reiska sai valtiolta hyvän rahallisen korvauksen. Vapauduttuaan hän sitten elelikin loppuikänsä Espanjassa metallipala päässä. Korvaukset riittivät hyvin elämiseen.

Vartiaisten salilla treenasivat enemmän tai vähemmän säännöllisesti koko sen aikainen stadilainen  nyrkkeilymme kärki, niin amatöörit kuin ammattilaiset. Lisäksi TV- juttu- tuttuja, julkkiksia, entisiä nyrkkeilijöitä, veteraaneja ja aloittelijoita sekä kirjailijoita, toimittajia ja tyhjäntoimittajia, näyttelijöitä, laulajia ja muita viihdyttäjiä ja taiteilijoita. Ei koskaan tiennyt kuka seuraavaksi salin ovesta sisään astuisi. Nyrkkeilyn suurista nimistä siellä kävivät ainakin raskaan keskisarjan maailmanmestari Archie Moore sekä raskaansarjan maailmanmestarit Ingemar Johansson ja Floyd Patterson.

Fiilis treeneissä oli omanlaisensa. Monenlaista bograustossun kuluttajaa siellä pyöri. Sparrata sai huippukundien ja oman tasoistensa kanssa. Kyllä siinä ainakin oppi pitämään leukansa alhaalla ja kädet ylhäällä. Maijasen Heikki sen mulle kerran totesikin, että kannattaa aina välillä käydä omallakin salilla, koska siellä voi ottaa joskus sparrarien kanssa, kun täällä me ollaan ite vaan sparrareita. 

Usein nähty avustajakaksikko ammattinyrkkeilijöidemme kehäkulmassa olivat Vartiaisen veljekset. Mallorcalla Osmo Kanerva oli lehtimiehenä kehän vierellä, katsomassa Olli Mäen viimeiseksi jäänyttä ottelua. Ollia vastassa oli Juan Flores. Viidennessä erässä Flores löi Ollin lattiaan. Leka vilkaisi kehäkulmasta Oskua, sitten Ollia ja taas Oskua. – No, nyt se bögräs! 


PIKKU-OLLI

Pikku-Olli Martikainen ansaitsee aivan oman kappaleensa. Sodassa Pikku-Olli oli sähköttäjä ja palkittu urhoollisuusmitalilla. Ateneum jäi kesken, koska nälkä alkoi vaivata kesken opetuksen ja Pikku-Olli lähti kaurapuurolle. Taidemaalarina hänestä kuitenkin tuli kuuluisa. Yksi salin vakituisista treenaajista, Jorma Ojaharju määritteli Pikku-Ollin ekspressionistiksi joka lähenee kubismia. Bonjaspa tosta jotain tai ei, mutta Pikku-Ollin elämän sisältö oli maalaaminen ja kirjoittaminen, hän eli pelkälle maalaamiselle, mutta piti päiväkirjaa jota Olkki alkoi kirjoittamaan puhtaaksi julkaisemista varten. Työ jäi kesken, mutta mieleeni jäi lause jonka Olkki luki meille ääneen. ”Panen teidät itkemään, panen teidät itkemään kauneudesta”.

Pikku-Ollin maalaukset ovat erikoisia. Erityisesti Heikki Maijanen oli niihin ihastunut ja keräsi niitä kattavan kokoelman.  Lisäksi Hessulla on tietenkin kokoelma taidearvosteluja joissa niitä kehutaan, jotta Hessu voi vakuuttaa taulukokoelmaansa kriittisesti suhtautuvat maalausten arvostuksesta.

Hyväsydämiset Vartiaisen veljekset huolehtivat Pikku-Ollista ja tämän taloudesta. ”Martikaisen ateljee” oli nurkkaus Vartiaisten verstaalla. Pikku-Olli maalasi joskus jonkun salilla kävijän muotokuvan, mutta etupäässä hänen maalauksensa olivat nuotiolla istuvista miehistä joiden seurassa hän vietti aikaansa metsikössä Mankkaan kaatopaikan kulmilla.

Nyrkkeily oli se urheilulaji jota Pikku-Olli arvosti ja jota tämä salilla saattoi katsoa tuntikausia hievahtamatta. Eräänä päivänä iltanuotiolla Pikku-Olli oppi kantapään kautta, että nyrkkeilemään ei opi pelkästään katsomalla toisten harjoittelua. Oli eräänä iltana nuotiolla juttu kääntynyt nyrkkeilyyn. Sen verran oli Pikku-Olli ”sorretun voimaa” dokannut, että pomppasi pystyyn ottaen nyrkkeilyasennon. – Minä sentään tiedän nyrkkeilystä enemmän kuin te kaikki yhteensä! Pieksivät kaverit Pikku-Ollin sairaalakuntoon. Olipa tämä joskus nukahtanut taidenäyttelyn avajaisissakin  Brondan vintillä. Taiteilijakaverit siirsivät hänet pois jaloista komeroon nukkumaan. Aamuyöstä alkoi komerosta kuulua koputusta ja vaimea ääni. – Konstaapeli, konstaapeli, saisinko mie lasillisen vettä.

Kerran taidekauppaan pölähti diplomaatin vaimo joka miehensä komennuksella Amerikassa oli kovasti ikävöinyt Suomea. Olivat Martikaisen taulut tuoneet niin paljon lohtua, että oli ne vuodet siellä kestänyt. Pyysi veljeksiä järjestämään tapaamisen suuren taiteilijan kanssa. Kutsui tämän kotiinsa hienolle illalliselle. Leka ja Olkki ostivat Martikaiselle tyylikkäät vaatteet niihin sopivine kenkineen, antoivat ne Pikku-Ollille ja odottivat tätä pesulle ja parranajoon seuraavana päivänä. Pikku-Olli tuli. Oli tosin nukkunut nuotion vieressä uudet vaatteet päällä ja leikannut sukista terät pois, ne kun puristivat.

Suihkun jälkeen Olkki vei taksilla Pikku-Ollin diplomaattikotiin. Olkki vähän harmitteli palattuaan, että ei tullut rouvalle sanottua, että ei tarjoaisi alkoholia. Ruuan kanssa kuitenkin oli alkudrinkit ja viinit sun muut ja kun Pikku-Olli tuli snadiin flänään niin otti ja strittasi olohuoneen lattialle. Eipä siitä sen kummempaa. Rouva oli onnellinen kun suuri mestari oli käynyt kylässä.


MÄ OON JO 62…

Tsitattiin taas kerran bograuskahveilla, Leka, Berglöfin Jarkki ja mä. Jarkki totes, että hän on varmaan ottanu kaikkein vanhimman kundin kanssa ku kukaan muu tässä maassa. Jarkille ei vaan tullu nimee mieleen ja kysy, että muistaaks Leka sen kaverin nimee?

- En mä muista, vastas Leka.

- No, mut sähän olit mua avustamassa siinä matsissa, sano Jarkki. - Kyllähän sun pitäs muistaa!

- Nii, mut mä oonki jo 62, vastas Leka.

Mä funtsasin sillon, että Jarkki varmaan meinas sitä Joe "Old Bones" Brownia joka oli kevyen sarjan Maailmanmestari vuodesta 1956 vuoteen 1962. Vuonna 1966 Jarkki otti tuon itseään kymmenen kertaa paremman knekkaajan kanssa ratkaisemattoman. Jarkki oli TAISTELIJA ja valtavalla tahdolla hän otteli tuon ratkaisemattoman ex-maailmanmestarin kanssa. Mä muistan semmosenki jutun, ku Elis taas kerran oli järkänny ammattilaisillan ja jostain syystä joltain - muistaakseni ulkomailta tuodulta kaverilta, puuttuki vastustaja. Jarkki sattu olee katsomossa eikä kauaa funtsannu, ku sille vaan nopeesti hommattiin varusteet niin Jarkki hyppäs häkkiin. En muista, että voittiko vai häviskö, mutta kyllähän tuo valmistautumattomana kehään nouseminen kertoo Jarkin luonteesta, että vastaan sai tulla melkeen kuka vaan missä ja millon vaan...


JOSEPH NSUBUGA

Elis Ask kertoi, että yks päivä joku soitti ja esitteli englanniksi itsensä presidentti Idi Aminin sihteeriksi. Elis funtsasi, että kaverit flöittaa, mutta pyysi sitten presidenttiä itseään puhelimeen. Presidentti tuli ja kertoi kuulleensa, että Elis on huippuvalmentaja ja promoottori. Idi Amin, Ugandan raskaan sarjan mestari 1951 – 1960, kutsui Eliksen Ugandaan ja Elis meni. Elis kertoi, että kahden kesken he olivat Idi ja Elis, mutta kun muuta jengiä oli paikalla Elis kutsui Idi Aminia herra presidentiksi. Idi vei sitten Eliksen nyrkkeilysalille katsomaan treeenejä.

-Voit valita heistä, sanoi presidentti Amin. – Ai valita mitä? Elis ei kertomansa mukaan ollut heti mukana. – Voit valita heistä ketkä otat mukaasi.

Elis muutaman kerran sitten kävi Ugandassa ja toi lahjakkaita ugandalaisia bograajia mukanaan, mutta yhtä lukuun ottamatta nämä hyvin nopeasti lähtivät Norjan ja Tanskan kautta rahakkaimpiin kehiin. Se yksi joka jäi pidemmäksi aikaa oli Joseph Nsubuga, ”Ugandan Jussi”. Josephista tuli myös yksi ”Bograusverstaan”, jolla nimellä Vartiaisten sali myös tunnettiin, ahkerista käyttäjistä. Hänen Suomeen tullessaan ei Eliksellä juuri sillä hetkellä omaa harjoitussalia ollutkaan, kun Haagan työväentalokin oli palanut. Amatööriuransa Joseph loi kuitenkin Suomessa, mutta täällä hän ei ammattilaisotteluja ottanut kuin kaksi. Pääosan ammattilaisuransa otteluista Joseph kävi Norjassa jossa hän välillä asui. Josephin uran huipentuma olivat hänen ottelunsa kahden maailmanmestarin, itsensä ”Panaman kivinyrkki” Roberto Duranin ja Davey Mooren kanssa.

Suruviesti kertoo Joseph Nsubugan kuolleen 4.5.2013, 57 vuoden iässä. Me Bograusverstaan treeenikaverit muistelemme kaipauksella ja kunnioituksella Ugandan Jussia. 


20.05.2013

Kimmo Luja

Jaa Facebookissa