Nouseva

Haagalainen jalkapallotähti Atik Ismail


Atik Bolliksella 1981


Atik Ismail (s.1957 Helsinki, Suomi) on suomalainen entinen jalkapalloilija, jalkapallovalmentaja ja käsipalloilija. Etniseltä taustaltaan Ismail on tataari; hänen sukunsa on tullut Suomeen 1800-luvun loppupuolella Moskovan eteläpuolelta.

Atik asui aikoinaan lapsuuden ja nuoruuden haagan ympäristössä. Mainittakoon myös  Atikin  harrastuksistaan kirjallisuus ja runous, hän on kirjoittanut useampia kirjoja ja yksi niistä käsittelee haagalaista kaveriaan Cisse Häkkisestä: Cisse - pieni kunnianosoitus. Cisse pelasi aikoinaan PoHu,sa ja Atikin kanssa Oklahoma Originais joukkueessa. Mielestäni paras Atikin kirjoista on; Klubin Kundit - 20 vuotta koukussa. Atik asusuu nykyisin Kuopiossa.

Aktiiviurallaan (1975–1987) hän pelasi Suomessa Helsingin Jalkapalloklubissa, Kiffenissä ja Kopareissa. Yhteensä hän pelasi SM-sarjassa 201 ottelua, joissa teki 113 maalia. Tämän lisäksi hän pelasi Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Tärkeimmän maalinsa hän teki vuonna 1982, kun HJK voitti Liverpoolin Euroopan Cupin toisella kierroksella maalein 1-0.

Hän pelasi 26 A-maaottelua, joissa teki 7 maalia. Uransa ensimmäisessä A-maaottelussa Ismail teki Kreikkaa vastaan kaksi maalia.

Hyökkääjätähti Atik Ismail on HJK,n kautta-aikojen kolmanneksi paras pääsarjamaalintekijä; 165 ottelussa hän teki jopa 99 maalia.
Atikilla on kaksoisveli Adil, joka pelasi myös HJK:ssa, vasempana pakkina.

Muut saavutukset;
Nuorten EM-hopea 1975 (U-18)
Vuoden pelaaja 1978 (Urheilutoimittajien valitsema)
SM-sarjan maalikuningas 1978, 1979 ja 1982
Suomen mestaruus 1978, 1981
Suomen Cup 1981, 1984
Hall of Fame Suomen Palloliitto
Hall of Fame HJK

Seurat joita  Atik Ismail edusti;
1975–1976 HJK 
1977 Kiffen 
1978 HJK 
1978–1979 Besiktas 
1979 HJK 
1979–1980 Waregem 
1980 AIK 
1981–1984 HJK 
1985 Apollo 
1986 Pallo-Pojat 
1986–1987 Koparit 

  
Suomen maajoukkueessa hän oli vuosina 1978–1983

Elävän arkisto; Atikin hattutemppu cupfinaalissa 1981

 

Markku Poutanen

Jaa Facebookissa