Nouseva

Haagalainen kitarayhtye The SWAGGERS

Esko Liestevaara, Jukka Saarelainen, Christer Nyberg ja Raimo Wickman 


Perustajajäsenet Pohjois-Haagasta olivat Raimo ”Jallu” Wickman, sekä Esko Liestevaara. Molemmat olivat hantti hommissa PSO,lla.( Pohjois-Suomen Sähkö Oy ). ”Jallu”, Esko ja ”Cisse” Häkkinen olivat treenanneet kitarasointuja Sylvi Honkavaaran (nuoriso-ohjaaja) kotona Aarne Lauliaisen opastuksella. ”Jallu” ja Esko intoutuivat bändin perustamiseen noin 1964 -65. Jallu soitti komppia ja Esko harjoitteli bassoa. Parissa harjoituksissa käynyt rumpali oli myös töissä PSO,lla. Hänen jälkeen rupesin rumpaliksi (allekirjoittanut) Jukka Saarelainen. Harjoituskämppä oli Pohjois-Haagan ostarilla oleva nuorisokerhon "Räkälän" treenikämppä kellarissa. Soolokitaraan tuli myöhemmin Christer Nyberg joka oli Hokkasen Ykä:n (Rosvo päällikön) järjestämänä. ”Ykä” ja ”Crisse” olivat samassa paikassa Colombia-leipomossa töissä. Christer oli saanut opistotasoisen musiikki koulutuksen ja toi yhtyeeseen musiikillisia taitojaan.


Keikkailtiin pitkin suomea

Aarne Lauliainen kuskasi hihnavetoisella hollantilaisella DAF autolla neljää soittajaa ja bändi kamat olivat kattotelineellä. Aarne hommasi keikkoja Demarien Tri – kerhonkautta ja saatiin aluksi keikkoja ympäri Suomea demarien hallitsemille työväentaloille. Käytiin myös Helsingin ensimmäisissä nuorisokerhoissa. "Jallu" muistelee; - (Helsingin Natsalla Irwin Goodman oli ensimmäisellä keikallaan meidän väliaika soittajana (En kerro,kuinka jouduin naimisiin). Tapanilan työväentalolla Jim Pembroke & The Pems (lippubändille). Lippubändi sana tulee siitä kun esiintymisasuikseen paidat olivat Suomen, Neuvostoliiton, Ruotsin, Norjan ja Tanskan lipuista. Paidat eivät tuoneet menestystä, vaan jengi buuasi työvikseltä ulos ja lämppäri Swaggers jatkoi illan loppuun. Sama Pemsille kävi myös Haagan ”Räkälässä”). Tästä seurasi se että yhtye hajosi melko nopeasti ja Pembroken palasi Englantiin. The Swaggers ohjelmistossa oli 15 -20 kappaletta, osa rautalankaa ja osa laulettuja biisejä. Englantia ei osannut kukaan, joten sanat kopioitiin levyiltä niin kuin ne kuulostivat. Oikeakielisyyden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Menestys oli huikeaa taitoihin nähden. Tytöt kiljuivat, nimmareita jaettiin ja ihailijapostia tuli. Bändi Helsingistä oli kova sana maakunnassa. Pitkiäkin matkoja tehtiin keikoille, ahdasta aina oli. Kokkolaa myöten kiersimme suomea ja suosio oli hurjaa.

Soitimme myös, Me nuoret TV-ohjemassa 1966 Kaipaan sua kappaleen. Keikkapalkkio taisi olla 12 mk /.per nuppi. Myöhemmin ihme kyllä oltiin samoissa soitteloissa mm, tanskalaisen kuuluisan popyhtyeen The Lollipopsin kanssa.


Bändimme kamat olivat tiukassa

Kaikki soittajat olivat työläisperheiden lapsia. Rahaa ei liiemmälti ollut. Kitarat olivat alkuun kaikupohjakitaroita joihin oli asennettu halvat mikit. Eskolla oli 60 Wattin Teleste vahvistin, sekä itse tehty kaiutin. ”Jallu” soitteli saman vahvistimen kautta kitaraansa. Laulu kamoina oli Aarnen, Demarien piirisihteerin kuulutuskaiuttimet Metri X 10 cm tolppa, jossa oli viisi keskiäänikaiutinta. Christer osti myöhemmin 40 Wattin Dynacord vahvistimen kaiulla, mikä oli suuri investointi niillä palkoilla. Rumpuina harjoituksissa minulla oli ikivanha virveli ja haihatti, sekä kimeä-ääninen lautanen. Keikoille vuokrasin aina rummut yhdeltä kaverilta. Keikoilla oli kaikenlaisia teknisiä ongelmia; eli ”vähiten” Jallun kitaran kanssa, kun johdot olivat työnnetty tulitikkujen tukemana liitäntäreikiin. Myös monesti kateelliset maalaispojat vetivät pistokkeita seinistä. Suomen ensimmäiset pitkät tukat saivat melkoista vinoilua aikaan jopa ohi ajavilta autoilijoilta. Suosio oli kuitenkin valtaisa. Tytöt huusivat koko keikan ajan. Tuntui oudolta keikan jälkeen kävellä Haagassa, kun kukaan ei vilkaissutkaan perään.

Bändi jatkoi Mister Five nimellä

Jukka Saarelainen / Raimo Wickman

Jaa Facebookissa